Hajautettu luottamustalous

Oma johtamiseni perustuu vahvaan ja lähtökohtaiseen luottamukseen ihmisen potentiaalista ja vallan oikeudenmukaiseen jakamiseen.  Olen vaihtelevalla menestyksellä rakentanut toimintoja ja kehittänyt ihmisiä ottamaan vastuuta itsestään, omasta tulevaisuudestaan ja päätöksenteosta.  Seurattuani etänä #NBForum2017 esityksiä havahduin työskenteleväni juuri samojen merkityksellisten asioiden äärellä, jotka muuttavat maailmaa todella nopeaa tahtia.  Nämä minulle merkitykselliset, ja liiketoimintaverkostoihini liittyvät, asiat ovat luottamus, työn imu eli engagement ja hajautetut verkostot. Miten nämä sitten liittyvät toisiinsa? Itselleni tämä kirkastui yllättäen tänään.

Hajautettu luottamusverkosto

Rachel Botsmanin #NBForum2017 puheenvuoron kiteytti taidokkaana sketchnotena aina yhtä ansiokas @Saurau.

botsman

Luottamus syntyy nyt toisilleen vieraiden toimijoiden välille luotettujen (usein institutionaalisten) kolmansien osapuolien toimesta. Tällaisia toimijoita ovat esimerkiksi pankit, vakuutusyhtiöt, luottolaitokset, AirBnB, tai muut vastaavat. AirBnB on hyvä esimerkki sen vuoksi, että täysin digitaalisesta liiketoimintamallista huolimatta yritys toimii vanhan toimintatavan mukaisesti luotettuna kolmantena osapuolena asunnon vuokraajan ja omistajan välillä.

Tulevaisuudessa näemme algoritmeihin perustuvan luottamuksen korvaavan mainitsemani kolmannen osapuolen. Luottamus rakentuu verkoston jäsenten välisessä toiminnassa. Jos et ole luotettava toimija niin toimintamahdollisuutesi kaventuvat lähes olemattomiksi, tai häviävät kokonaan. Luottamuspääomasi arviointi ei tapahdu subjektiivisesti vaan matemaattinen algoritmi arvioi toimintaasi sekä kumppaneiltasi saamaasi palautetta (esim. 1-5 tähteä).  Mitä enemmän luottamuspääomaa sinulla ja verkostollasi on, sitä vahvempi ja arvokkaampi on verkostosi.

Lohkoketju = Hajautettu algoritmiin perustuva luottamusverkosto

Jatkossa emme tarvitse kolmansia osapuolia vaan luottamus sekä tiedon hajauttaminen rakentuu turvallisesti lohkoketjuissa. Samoin palveluun sisältyvä maksaminen ja mahdolliset lisäarvopalvelut, kuten vakuuttaminen, voidaan tarjota suoraan verkoston jäseneltä toiselle ilman väliportaita. Kuvittele mielessäsi maailma ilman rahoitusyhtiöitä, pankkeja, vakuutusyhtiöitä tai muita nyt ”luotettuja” kolmansia osapuolia. Käytännössä nämä toimijat eivät tule katoamaan, mutta heidän nykyinen liiketoiminta tulee olemaan  suuren murroksen ja muutoksen edessä seuraavien vuosien aikana. Tulevaisuuden horisontissa vaihdanta- ja jakamistalous tuovat suoran ihmisten (Human2Human) välisen toiminnan ja vaikuttamisen, ehkä myös suoran demokratian, takaisin ytimeen.

Luottamustalous = ihmiseltä ihmiselle kauppaa ja vuorovaikutusta

Työn merkityksellisyys

Toinen asia on yksilön kokema työn imu tai merkityksellisyys. Tulevaisuuden hajautuneissa verkostoissa työn merkitys ja meidän sitoutuminen tekemäämme työhön, ei yritykseen, tulee muuttamaan muotoaan. Ihminen kokee itsensä tärkeäksi kun häneen luotetaan, työ energisoi sekä hän voi tehdä päätöksiä oman työn sisällöstä ja sisällä. Työn imulla – engagement – tarkoitetaan ”myönteistä, tunne- ja motivaatiotäyttymyksen tilaa, jota luonnehtivat tarmokkuus (vigor), omistautuminen (dedication) ja uppoutuminen (absorption)”.

Työn imun kohdalla ei puhuta hetkellisestä flow-tilasta vaan pidempikestoisesta ja pysyvästä olotilasta. Tätä ei synny ilman luottamusta! Olet energinen ja jaksat taistella vastoinkäymisiä vastaan ja löydät luovia ratkaisuja. Omistaudut työllesi ja nautit haasteista. Olet innokas ja koet merkitystä tekemästäsi työstä.  Olet nykyajan omatoiminen #työntekijälähettiläs.  Uppoudut ja paneudut keskittyneesti aina käsillä oleviin töihisi ja saat tästä nautintoa. Verkostoitunut ja hajautunut toimintamalli vaatii uudenlaisia työkaluja niin johtamiseen kuin mittaamiseenkin. Haluan ja onnekseni saan olla mukana rakentamassa näitä. Lisäksi pääsen vielä kehittämään positiivisesti ihmisiä sitouttavia organisaatioita.

Tulevaisuuden työ

Kuten aiemmin todettua, tulevaisuudessa luottamukseen pohjautuvat verkostot muuttavat liiketoimintojen lisäksi perinteisiä pitkäkestoisia työuria. Kuvittele Suomen tai maailman parhaiden asiantuntijoiden verkosto, joka kehittää yksilöitä sekä vahvistaa heidän välisiä suhteitaan. Verkoston yhteistyö pohjautuu varmistettuun osaamiseen sekä luottamukseen. Ei vapaamatkustajia tai kulttuuriin sopimattomia henkilöitä. Verkosto, jonka osaaminen kehittyy verkoston voimasta ja suhteiden vahvuudesta. Verkosto, joka voi auttaa kaikkia sen jäseniä eteenpäin niin taloudellisesti, osaamista kehittämällä kuin yksilöiden hyvinvointia parantamalla.

Tulevaisuuden työ tehdään verkostoissa, jotka kasvattavat luottamus- ja osaamispääomaa

Sinä asiakkaana löytäisit aina tarpeeseesi soveltuvan osaamisportfolion, on kyse sitten ihmisen löytämisestä pidempikestoiseen työsuhteeseen tai tulevaisuudessa entistä enemmän keikkaluontoiseen tarpeeseen. Monissa maissa jopa 20 % työurista tehdään keikkaluontoisissa projekteissa. Yleensä omista lähtökohdista, ei pakon sanelemana. Tämä mahdollistaa oman osaamisen eksponentiaalisen kasvattamisen, koska sinulla on mahdollisuus nähdä useita yrityksiä ja toimialoja. Pääset ratkaisemaan omien valintojesi kautta sinulle merkityksellisiä, työn imua tuottavia, haasteita niissä verkostoissa, joihin luotat ja koet saavasi lisäarvoa.

On hienoa olla rakentamassa tulevaisuuden johtamisen ja työn tekemisen toimintamalleja. Koen myös etuoikeudekseni päästä rakentamaan lohkoketjuihin perustuvia uusia ansaintamalleja sekä luottamusverkostoja. Nämä antavat minulle iloa ja tuovat merkityksen omaan elämääni.

Mistä sinun (työ)päiviesi merkitys muodostuu? 

Yksi vastaus artikkeliiin “Hajautettu luottamustalous

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close